sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Leo

Vuonteen sillalta, Keitele-Päijänne kanavareitille, vapautui Leo.
Nimi tulee latinasta ja merkitsee leijonaa.
"Silimät tummat niinkuin syksyinen yö, koskaan rauhaa mulle ei suo. Vaikka kuljen ääriin maailmojen, näen aina silimät nuo."

keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Moona

Kapellskärin satamasta vapautui 15.-16. kesäkuuta välisenä yönä Itämereen Moona. Nimellä on useita lähtökohtia, joista yhtenä pidetään irlantilaista muunnosta iirinkielisestä nimestä Muadhnait, joka tarkoittaa jalosukuista. Tämä lapsiystävällinen ja luonnonkumista valmistettu ankka sopii myös pikkuprinssi Bernadotten kaveriksi.

"Ainoastaan sydämellä näkee hyvin, Moona."

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kielo

Ruotsin toiseksi suurimmalle saarelle Öölantiin vapautui Kielo. Nimi tulee kasvista, Suomen kansalliskukaksikin valitusta valkokelloisesta kielosta (convallaria majalis), joka kukkii nimipäivänsä aikoihin noin viikon verran. Öölantiin johtaa mantereelta noin kuusi kilometriä pitkä silta, joka on valmistunut vasta vuonna 1973.

"Varjo utuinen öisen linnun pois kantaa, jo vaieten tuuli laulun tuo. On aamuun aikaa, käy tanssi varjojen hiljaa, kunnes heräämään aamu kukkaset saa."

lauantai 13. kesäkuuta 2015

Kuokkavieras Raila

Juutinrauman sillan yli kulkevalta moottoritie E20:ltä lennähti vapauteen Raila. Tässä tarvittiin avustajaa, jolla on hyvä pesäpalloilijan heittokäsi. Silta on rakennettu vuonna 2000 ja sen pituus on 7845 metriä, pilarit ovat 204 metriä korkeita. Silta yhdistää Ruotsin ja Tanskan Malmöstä Kööpenhaminaan auto- tai junateitse.

Elekielellä, Raila!

torstai 11. kesäkuuta 2015

Impi





Norjan Jotunheimin vuoristoalueen läpi kulkevan tie-15 varrella vuolaasti virtaavaan Otta-jokeen vapautui Impi-ankka Åsårbrui'n sillalta.

Neiti Impi Umpilampi: "Älä mene Holluvuutiin houkutuksiin vilimin!"

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ensio






Stigfossenin virtaukseen vapautui Ensio. Stigfossen on 180 metriä korkea ja ryöppyää 11 mutkaisen Trollstiegvägenin vieressä. Nykyinen turistinähtävyys on vanha 1500-luvulta lähtien käytössä ollut vuoren ylityspaikka.

Muista aina liikenteessä: monta vaaraa ompi eessä, Enska!

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Roope




Naantalin väylältä MS Finnfellow'n kannelta vapautui Saaristomereen Roope-ankka. Itämeren Saaristomeri muodostuu noin 40.000 saaresta. Roope sai nimensä suomalaiseen nimipäiväkalenteriin vuonna 2000.

Tarkkana siellä saaristolabyrintissä, Roope!